2/05/2018

Ennen joulua

Ennen kahden viikon joululomaani EFM (meidän Puolan organisaatiomme) järjesti kaikille meille vapaaehtoisille perinteisen puolalaisen jouluillallisen. Illallinen alkoi leivän (kuin iso öylätti) murtamisella ja toivomalla toisille hyviä asioita tulevalle vuodelle. Se toimi siis niin, että otin palan toisen ihmisen leivästä, toinen otti minun leivästäni. Sitten kerroin, mitä toivoin tälle ihmiselle tulevalle vuodelle ja hän sai syödä sen palan, jonka minun leivästäni otti. Hän kertoi, mitä toivoi minulle, ja sitten oli minun vuoroni syödä pala leipää. Lopuksi halattiin ja vaihdettiin ihmistä. Jokainen käytiin läpi.

Puolalainen jouluruoka oli todella hyvää. Meille tarjottiin pääsosin kasvisruokaa, muutamaa kalaruokaa lukuun ottamatta. Oli pierogeja sekä peruna- että kaalitäytteellä. Oli kasvisrullia, kakkua ja paljon muuta. Toinen perinne puolalaisella jouluillallisella on se, että mitään alkoholipitoista ei juoda.

Anya koristelemassa joulukuusta
Kauniisti koristeltu joulupöytä


Koko poppoo

Otin varaslähdön joululomaan. Lähdin kaksi päivää ennen muita, sillä halusin käydä katsomassa muun muassa Prahan joulumarkkinoita. Vanhan kaupungin keskuksessa ollut joulutori oli suurehko ja vilisi täynnä ihmisiä, turisteja varmaan suurin osa. Monella kojulla oli vain syötävää myynnissä. Joulutori oli kaunis kaikkine koristeineen. Sitten lähdin kahdeksi viikoksi Suomeen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti