2/14/2018

Joulun jälkeen - Wien, Bratislava, Budapest

Viimeinen kuukausi Puolassa lähti vähän aikaa sitten käyntiin. Ajanjakso viimeisimmän tekstini (Ensimmäinen kuukausi ja ajatuksia suomalaisuudesta) ja tämän päivän välillä on ollut enemmän tai vähemmän hektinen. Paljon on tapahtunut.

Joululoman jälkeen palasin taas Puolaan ja vietin viikon toimistolla, ja sitten YouthMaSterin parissa. Näiden kahden viikon jälkeen, hetken mielijohteesta, päätin käyttää vapaapäiviäni Euroopassa reissaamiseen. Kouluissa työskentelevillä oli kahden viikon lomat, sillä alueen puolalaisilla nuorilla oli talviloma. Vapaaehtoisten talo oli siis lähes tyhjä.

Ensin suuntasin Wieniin. Siellä kiertelin turistipaikat Schönbrunnin linnasta aina raatihuoneelle saakka. Kävin myös kuuntelemassa klassista musiikkia. Pienehkössä kauniissa kattokruunujen täyttämässä salissa Straussin ja Mozartin klassikkojen kuunteleminen oli huikea kokemus, jonka mielelläni kokisin uudestaankin. Wien nousi ehdottomasti yhdeksi lempikaupungiksini muun muassa tunnelmansa puolesta.

Stephansdom illalla

Schönbrunnin linna, oli upea sisältäkin, mutta siellä ei valitettavasti saanut kuvata

Kattokruunuja konserttisalissa

Konsertti loppuu ja soittajat lähtevät aplodien saattelemana lavalta

Belvederen linna, jonka sisällä oli taidenäyttely

Belvederen taidenäyttelystä pisti silmään tämä taulu, jonka maalaustyyli näytti todella tutulta. Se paljastuikin Akseli Gallen-Kallelan teokseksi.

Tähän Klimtiin törmäsin tietämättä sen olevan Beldeveressä


Wienistä pääsin viidellä eurolla seuraavaan kohteeseeni, Bratislavaan. Bratislavassa yksi kokonainen ja yksi puolikas päivä riitti mainiosti tärkeimpien nähtävyyksien kiertämiseen. Kaupunki on hyvin kompakti, mutta jätti hyvän vaikutuksen heti sinne astuttuani. Lempipaikkani oli Bratislavan linna, joka kohosi näyttävästi kaupungin ylle.

Nähtävyys lähellä Bratislavan vanhan kaupungin keskusta

Bratislavan linna

Linna sisältä

Näkymä linnan huipulta

Bratislavasta etenin viimeiseen kohteeseeni, Budapestiin. Tähän upeaan kaupunkiin olisin voinut kuluttaa useammankin päivän, sillä en kerennyt kaikkialle minne halusin. Kaupunki on suurehko ja välimatkat nähtävyyksien välillä kestävät jonkin aikaa. Toki aikaani vei myös karmean hostellin vaihtaminen hotelliin ja suurlähetystössä äänestämässä käyminen. Budapest näyttäytyi kuitenkin varsin kotoisana paikkana, jonne taatusti vielä palaan.

Aamuinen näkymä Budasta Pestiin

Budapestin näyttävä parlamenttitalo

Budan linna illalla

Parasta täällä keski-Euroopassa asumisessa on ehdottomasti ollut halpa liikkuminen. Minne tahansa menen, junalla tai bussilla, matkakulut eivät ikinä ole korkeita. Sanoisin, että Suomessa asuvana häviää juuri näissä kuluissa. Heti Itämeren toiselle puolelle tultua koko Euroopan kattaa laaja (ja halpa) bussiverkko (esim. Flixbus) ja tietysti myös toimiva junaverkko.  Minulle tärkeää on myös ympäristöystävällisyys, mikä korostuu täällä nyt kun ei tarvitse lentää joka paikkaan. Tätä tulen siis kaipaamaan kun lennän takaisin Suomeen maaliskuun alussa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti