Ensimmäinen kuukausi ja ajatuksia suomalaisuudesta

Lokakuu Puolassa vaihtui yllättävän nopeasti marraskuuksi. Jo ensimmäinen kuukausi oli suuri oppimiskokemus. Puolan lisäksi tutustuin lukuisiin uusiin kulttuureihin muiden vapaaehtoisten avulla. Opin, että keskustelun lisäksi yksi hienoimmista tavoista tutustua eri maihin käy ruuan kautta. Meillä on ollut nyt kaksi kansainvälistä illallista, ensimmäinen lokakuun keskivaiheilla, toinen Halloweenina. En ollut aikaisemmin tutustunut esimerkiksi turkkilaiseen tai intialaiseen ruokaan, mutta täällä ollessani olen päässyt maistamaan molempia, joista etenkin turkkilainen ruoka yllätti ja josta löysin uuden lempiruokani!

Halloween-illallisella

Keskellä lokakuuta sain flunssan, joka jatkui marraskuun alkuun saakka. Suomalaisittain välttelin lääkärikäyntiä siihen saakka, kunnes poskiontelotulehdus oli edennyt niin pitkälle, että jopa hampaita särki. Siispä sain oppia miten julkiset palvelut toimivat Puolassa. Kun ilmoitin poskiontelotulehduksesta, sain seuraavalle päivälle ajan. Kaikki sujui nopeasti, ja minulle määrättiin kolmea eri lääkettä. Lääkärikäynti ja lääkkeet maksoivat yhteensä n. 40€, eli samalla opin yksityisiä palveluita käyttävän perspektiivistä, että sairastaminen Puolassa on verrattain edullista!

Ennen lääkärissä käyntiä olin rikkonut tietokoneeni näytön, jonka korjauttaminen oli sekin suhteellisen edullista. Jos nämä vastoinkäymiset jotain opettivat, niin ainakin sen, miten elää kuin paikallinen.

Tärkein oppimani asia...

...koskee omaa identinteettiäni suomalaisena. En etukäteen arvannut, kuinka jo ensimmäisen kuukauden aikana opin itsestäni asioita, jotka jopa yllättävät itseni. Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka ihmiset menevät ulkomaille ymmärtääkseen, kuinka hieno maa Suomi on, ja kuinka upeaa on olla suomalainen. Näitä tarinoita on ollut aina hankala käsittää ilman kokemusta ulkomailla asumisesta, sillä harvoin tämä valaistuminen tapahtuu esimerkiksi viikon lomamatkan aikana. Nyt minä kuitenkin ymmärrän, mistä nämä ihmiset ovat puhuneet.

Ensimmäinen kuukausi Puolassa opetti minulle, että olen tavattoman ylpeä siitä, että olen suomalainen. Olen tavattoman ylpeä Suomesta. Olen samaa mieltä sanonnan kanssa, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Toki olen ollut tuota mieltä jo aikaisemmin, mutta täällä todella tajusin sen.

Opin myös, että minä olen todella suomalainen. Olen melkein stereotyyppinen suomalainen, joskus introvertti ja vähäpuheinen, ja omaa tilaa arvostava. Välillä olen ajatellut, että stereotyyppisen suomalaisen piirteet ovat jotenkin negatiivisia, ja että haluan pysyä poissa siitä muotista, mutta täällä olen ylpeästi se small talkissa huono, viikonloppuisin omassa rauhassa Netflixiä katsova suomalainen. Opin, että suomalaisuus on todella syvällä identiteetissäni, halusin tai en. Olla suomalainen on spesiaalia, ja jotain, josta olla ylpeä.

Puolalaisessa koulussa edustamassa EFM:a työmessuilla, Suomen lippu kädessä ja Kalevalan Kielo-sarjan koru kaulassa

Miten sitten opin, että on hienoa ja spesiaalia olla suomalainen? Kävimme mielenkiintoisen keskustelun intialaisen Premin ja ranskalaisen Raphaelin kanssa. Puhuimme muun muassa syntyvyydestä, hyvinvointivaltiosta ja lapsityövoimasta. Erot Euroopan unioniin kuuluvien maiden (tässä esimerkiksi Suomen ja Ranskan) ja Intian välillä ovat suuret. Syntyvyyden aleneminen on ongelma melkein kaikkialla Euroopassa, mutta Intiassa ongelma on päinvastainen. Lapsityövoima Intiassa on ainakin eurooppalaisen ihmisen näkökulmasta ongelma, mutta intialainen osaa esittää argumentteja sen puolesta, vaikka näkeekin siinä myös epäkohtia.

Jossain vaiheessa keskustelua sanoin "I think every country should be like Finland". Tässä vaiheessa keskustelua olimme puhuneet hyvinvointivaltiosta, ja esimerkiksi siitä, kuinka valtio Suomessa maksaa veroina kerättyä rahaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Kerroin, kuinka mm. opiskelijat saavat valtiolta rahaa tukina ja tämän lisäksi myös halpaa lainaa. Hyvinvointivaltio onkin yksi niistä syistä, miksi olen ylpeä Suomesta ja onnellinen, että asun Suomessa. Toki asiat voisivat olla paremminkin (...), mutta perusajatus on upea. Mieleeni tulikin yksi Rosa Meriläiseltä lainattu sitaatti, josta olen enemmän kuin samaa mieltä: "Älkää uskoko, ettei meillä olisi enää varaa hyvinvointivaltioon. Meillä ei ole varaa luopua siitä."

Toinen tilanne, jossa olen pohtinut suhdettani suomalaisuuteen, on esitelmäni pitäminen puolalaisille nuorille. Kun näytän esimerkiksi memejä suomen kielestä, olen tajunnut, että on oikeastaan aika hienoa, että kielemme on näin rikas, erikoinen ja hankala. Olen sisällyttänyt esitelmääni myös Finnish Nightmares -kuvia, joissa esiintyy stereotyyppinen suomalainen, Matti. Joka kerta kertoessani millainen on (stereotyyppinen) suomalainen, en löydä pelkästään omia luonteenpiirteitäni, vaan tajuan samalla, että varsinkin keskellä Europpaa asuvana on uniikkia omistaa suomalainen persoonallisuus ja suomalaiset tavat. Lisäksi kerron esitelmässä ylpeydellä suomalaisesta koulusta, joka on maailman paras, kerron tasa-arvosta Suomessa ja kerron ylpeydellä hyvinvointivaltiosta.

Pitämässä esitelmää ensimmäisellä Youthmaster-viikollani

Vaikka lokakuu menikin nopeasti, kerkesin Prahan lisäksi käymään Wrocławissa, joka on tämän alueen, Ala-Sleesian pääkaupunki. Sateesta huolimatta Wrocław oli mukava viikonloppukaupunki. Ostin hyvissä ajoin itselleni joulukalenterin ja kävin nykytaiteen museossa, söin maailman parasta sushia ja yövyin hyvässä hostellissa, joka oli kuin hotelli. Ostin pinssin, jossa on Suomen ja Puolan lippu. Käytin ratikoita ja kävin katsomassa Wrocławin yliopistoa. Alla muutama kuva lyhyeltä reissultani. 

Suuren kauppakeskuksen vieressä oleva kirkko